Sosiaalihuollossa etsitään keinoja yhdistää inhimilliset tulokset ja taloudellinen kestävyys. Pelkkä resurssien lisääminen ei ratkaise lastensuojelun kasvavia haasteita, vaan tarvitaan uusia toimintatapoja, jotka auttavat tarttumaan ongelmien juurisyihin ja pysäyttämään niiden kasautumisen.
Sosiaalihuollon tulevaisuudesta käytävän keskustelun ytimessä ovat jo pidemmän aikaa olleet taloudelliset kysymykset sekä tarve taittaa kustannuksia. Samaan aikaan erityisesti lastensuojelun asiakkaiden tilanteet ovat aiempaa haastavampia. Alan asiantuntijat ovat pitkään olleet sitä mieltä, että inhimillisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen yhtä aikaa vaikuttaa mahdolliselta. Kokemukset osoittavat kuitenkin, että tämä tasapaino jää usein toteutumatta. Keskeiseksi kysymykseksi nouseekin, miksi tasapaino löytyy niin harvoin, vaikka sen tiedetään olevan mahdollinen.
Vastaus löytyy sosiaalityön ilmiöiden ja tapausten kompleksisuudesta. Alan ammattilaisille vastaus ei ole uusi vaan arjesta tunnistettava seikka. Tapausten kompleksisuuden taustalla vaikuttavat useat yhteen kietoutuneet juurisyyt. Hyvin harvoin juurisyyt ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä voidaan ratkaista pelkillä palveluilla tai erilaisilla tukimuodoilla. Paju, Westman ja Kuokkanen esittävät julkaisussaan lastensuojelun kustannuksista erittäin perustellun kysymyksen: ”…paranevatko lasten ja nuorten elämät, jos nykyiseen “koneeseen” kaadetaan vuosi vuodelta enemmän rahaa? On hyviä syitä epäillä, että ne eivät parane.” Kysymys kuvastaa hyvin sitä, että kompleksisuuteen voidaan vastata tuomalla palveluiden rinnalle lähestymistavan muutos. Loistava tapa toteuttaa tätä on muuttaa toimintatapoja panostamalla sosiaalityön omiin käytäntöihin.
Perhepirkko tuo selkeyttä kompleksisuuteen
Lupaus Perhepirkosta ratkaisemassa kompleksisuutta sosiaalityön omiin käytäntöihin nojaten perustuu ennen kaikkea arjen tukemiseen. Perhepirkko tekee kompleksisista tilanteista helpommin lähestyttäviä tarjoamalla keskeisten muutostyöskentelyn välineiden lisäksi myös tavan toimia suhdeperustaiselle työotteelle tunnusomaisten periaatteiden mukaisesti. Se fasilitoi osallisuuteen perustuvia dialogisia kohtaamisia, jotta yhteisesti ymmärretty kokonaisuus saadaan rakennettua pala palalta eri näkökulmat huomioiden.
Perhepirkon voidaankin ajatella olevan väline muutostyöskentelyyn, jossa kompleksisuutta työstämällä voidaan saavuttaa merkittäviä muutoksia asiakkaiden tilanteissa. Vaikka jokainen asiakas ja hänen elämänsä ovat ainutkertaisia, voimme silti tunnistaa palveluprosessista kriittisiä vaiheita, joissa Perhepirkko-työskentelyllä on mahdollista vastata asiakkaan tarpeisiin ja pysäyttää ongelmien kasautuminen. Tällöin voidaan välttää myös raskaammalle ja kalliimmalle tuen tasolle siirtyminen. Perhepirkon avulla onnistumisen todennäköisyys näissä kriittisissä vaiheissa kasvaa, mikä lisää asiakkaiden hyvinvointia ja madaltaa kustannuksia.
Perhepirkko-työskentelyllä voidaan löytää tasapaino inhimillisten tulosten ja taloudellisten säästöjen välillä – tavalla, joka on kestävä myös tulevaisuudessa.
Sanna-Tuulia Lehtomäki
Liiketoimintajohtaja