Hyvinvoinnin kokonaiskuvaa ei voi hahmottaa yksittäisillä kysymyksillä tai mittareilla. Erityisesti nuorten kohdalla tarvitaan välineitä, jotka tekevät hyvinvoinnin näkyväksi heidän omasta näkökulmastaan ja tukevat monitoimijaista yhteistyötä. Tässä blogissa tarkastellaan Wayfindingiä yhtenä tällaisena välineenä.
Milloin viimeksi pysähdyit miettimään, miten voit? Jos sinun täytyisi kuvailla hyvinvointiasi sitä tiedustelevalle ihmiselle, miten sitä kuvailisit? Saattaa olla, että huomiosi kohdentuisi ensin fyysiseen tai mielen hyvinvointiin. Moni meistä pohtisi myös sosiaalista tai suhdeperustaista hyvinvointiaan oloaan kuulostellessa.
Aikuisella tämä usein merkitsee perheen ja ystävien lisäksi työhyvinvointia, nuorilla ja lapsilla puolestaan mielessä saattavat olla harrastukset, kaverit tai koulu. Nykyhetkessä vaikuttavien tekijöiden lisäksi myös aikaisemmilla elämänkokemuksilla tiedetään olevan merkittävä vaikutus ihmisen vointiin ja toimijuuteen.
Kun kysyt kohtaamaltasi ihmiseltä hänen vointiaan, pystytkö poimimaan vastauksesta keskeisesti hänen hyvinvointiinsa haitallisesti tai suojaavasti vaikuttavat tekijät?
Tarve paremmille työvälineille
Systeemisen työotteen rantautuessa Suomeen yhtenä johtotähtenä pidettiin monialaisen ja -toimijaisen yhteistyön lisäksi relationaalista näkökulmaa, eli ihmisten välisten suhteiden huomioimista. Tavoitteena oli erityisesti lasten suojeleminen ja se, että perheet saisivat oikea-aikaista ja oikein kohdennettua tukea.
Elämme epävarmuuden aikaa, ja ammattilaisiin kohdistuvat odotukset ovat kasvaneet. Resurssit eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, vaan paikoin päinvastoin. Olisi erityisen tärkeää, että työskentelytavat ja -välineet auttaisivat hahmottamaan hyvinvointia, tuen tarpeita ja niiden juurisyitä sekä löytämään keinoja puuttua tilanteisiin.
Aidosti monitoimijainen työskentely edellyttää monialaisten näkökulmien lisäksi myös lapsen tai nuoren näkökulman huomioimista. Työn lähtökohtana tulisi olla lasten ja nuorten ääni, osallisuus ja arkikokemukset. Niiden tavoittaminen on kuitenkin haasteellinen tehtävä.
Wayfinding-tutkimuspilotti toi esille ilmiöt hyvinvoinnin taustalla
Väitöskirjan osana toteutin Wayfinding opiskeluhuollossa -tutkimuspilotin, jonka tulokset julkaistiin maaliskuussa 2026. Tavoitteena oli tutkia nuorten hyvinvointiin vaikuttavien ilmiöiden esiintyvyyksiä ja yhteyksiä. Samalla arvioitiin Wayfinding-menetelmän soveltuvuutta ja hyväksyttävyyttä kohtaamisen välineenä ja vaikutusta oppilaslähtöisen puheeksi oton kynnykseen.
Hyvinvointiin vaikuttavat sekä haitalliset lapsuudenkokemukset (ACE, Adverse Childhood Experiences) että suojaavat ja myönteiset kokemukset (PCE, Positive Childhood Experiences). Näiden yhteisvaikutus heijastuu nuorten mielenterveyteen, toivoon ja koulunkäyntiin. Tutkimus osoittaa, että haitalliset kokemukset kasautuvat osalle nuorista sekä kotona että koulussa ja että moni ei ole aiemmin kertonut kokemuksistaan ammattilaisille — usein siksi, ettei heiltä ole kysytty.
Wayfinding on väline nuoren kokemuksen esiin tuomiseen
Wayfinding yhdistää haitallisten ja suojaavien kokemusten, toivon ja positiivisen mielenterveyden tarkastelun. Sen ei ole kuitenkaan tarkoitus toimia seulana tai diagnoosivälineenä. Kartoitus osallistaa nuoria, tukee heidän toimijuuttaan ja auttaa heitä hahmottamaan hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä. Se toimii keskustelun ja yhteisen ymmärryksen rakentajana.
Pilotin tulokset viittaavat siihen, että Wayfinding auttaa tunnistamaan tuen tarpeita varhain, tekee aiemmin näkymättömiä ilmiöitä näkyväksi ja madaltaa kynnystä puhua vaikeista asioista nuorten omasta näkökulmasta hyväksyttävällä tavalla. Nuoret haluavat kertoa arjestaan, jos heiltä rohkeasti kysytään. Yksi osallistuvista nuorista antoi palautteeksi: ”Tää oli hyvä juttu, nuorilta pitää kysyä, ku ne ei välttämättä uskalla puhua.” Valtaosa osallistuvista nuorista oli sitä mieltä, että lapsuusajan kokemuksista kysyminen on sopivaa (noin 84 prosenttia) ja tärkeää (noin 90 prosenttia).
Kokonaiskuva tukee myös ammattilaista
Palvelujärjestelmän siiloissa ja tuen pirstaloituessa olisi tärkeää hahmottaa hyvinvoinnin kokonaiskuvan lisäksi myös monialaisen yhteistyön mahdollisuudet. Tiedonkulun mahdollistamisen lisäksi olisi tärkeää hahmottaa asiakkaan, lähipiirin sekä viranomaisten toimenpiteet ja resurssit. Se tukee myös ammattilaisten työhyvinvointia.
Systeeminen ja suhdeperustainen työote ei ole vain osaamis- ja asennekysymys, vaan se vaatii myös järjestelmätason muutosta: ei ainoastaan palvelujärjestelmä vaan tietojärjestelmä!
Blogin kirjoittaja on Saija Westerlund-Cook, väitöskirjatutkija Turun yliopistosta ja perhetyön asiantuntija Folkhälsanista.
Lähteet:
Westerlund-Cook, S., Laasanen, M., Salminen, J., Laakkonen, E., & Junttila, N. (2026). Tutkimus ja kehittämispilotti: Wayfinding opiskeluhuollossa – monitoimijaisella työotteella kohti yhteisvastuuta kouluhyvinvoinnista. Kasvun tuki aikakauslehti, 6(1), 13–24. https://doi.org/10.61259/kt.176020
Westerlund-Cook, S. (2023). Lapsuusajan haitallisten ja suojaavien kokemusten sekä toivon merkitys systeemisessä ja suhdeperustaisessa työotteessa. Teoksessa K. Linner & A. Hipp (toim.), Traumainformoitu työote. (s.83–99) PS Kustannus.