Brittiläinen systeemisen toimintamallin asiantuntija Liz Bosanquet kävi Suomessa tutustumassa Perhepirkkoon. Vierailu vahvisti näkemyksiämme digitalisaation merkityksestä lastensuojelun kehittämisessä.
Perhepirkolla on suora yhteys brittiläiseen perheterapeuttiseen orientaatioon. Ohjelmistomme on kehitetty noudattamaan Suomessa THL:n implementoimaa systeemistä suhdeperustaista toimintamallia, joka on saanut vaikutteita Hackneyn mallista Isosta-Britanniasta. Yhteistyömme brittiläisten asiantuntijoiden kanssa sai luontevan jatkumon, kun systeemisen toimintamallin asiantuntijana tunnettu Liz Bosanquet kävi keväällä Suomessa tutustumassa Perhepirkkoon. Collective Spacessa työskentelevä Bosanquet on kouluttanut lukuisia sosiaalialan työntekijöitä systeemiseen suhdeperustaiseen työotteeseen Britanniassa.
Bosanquetin vierailu oli jatkoa aiempaan kohtaamiseemme Collective Spacen edustajien kanssa. Ratkaisumme oli jäänyt heidän mieleensä, ja heillä on kiinnostusta digitaalisuuden hyödyntämiseen. Vierailun aikana Bosanquet kertoi, mitä systeemiselle suhdeperustaiselle ajattelu- ja toimintamallille kuuluu tänä päivänä Britanniassa ja mihin suuntaan se on kehittynyt. Saimme arvokasta tukea omalle ajattelullemme siitä, miten digitaalisuus on valjastettavissa tukemaan lastensuojelun työntekijän ajattelua kohtaavassa asiakastyössä.
Keskustelut vahvistivat näkemystämme siitä, miten työväline voi tarjota vaativaan asiakastyöhön hyvin merkityksellisen tuen ja auttaa työntekijää säilyttämään pitkäjänteisesti tinkimättömät systeemiselle ja suhdeperustaiselle ajattelu- ja toimintamallille tunnusomaiset periaatteet, vaikka toimintaympäristö ympärillä haastaa monin eri tavoin.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella hyviä käyttökokemuksia
Bosanque halusi tutustua Perhepirkon tapaan tukea systeemistä suhdeperustaista työtä Suomessa. Järjestimme vierailun Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lastensuojeluun, jossa Perhepirkko on laajasti käytössä. Työntekijät kertoivat Perhepirkon käyttökokemuksista asiakastyön välineenä.
Lastensuojelun eri palvelutehtäviä edustava SYTY-työryhmä pääsi kertomaan systeemisen toimintamallin kuulumisia ja käytäntöjä sekä vastaamaan Bosanquen kysymyksiin Perhepirkon tuella tapahtuvasta työskentelystä. Kokemusten vaihto ja lastensuojelun toimintaympäristön vertailu oli arvokasta kaikille läsnäolijoille.
Merkityksellistä ajatusten vaihtoa tarjosivat Suomen vierailun aikana myös LAB-ammattikorkeakoulun lehtorit, jotka kuvasivat kokemuksiaan Perhepirkosta opetuksen tukena. Perhepirkko on saanut jo useamman vuoden ajan olla perehdyttämässä opiskelijoita systeemiseen suhdeperustaisen työotteeseen ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia.