Tutkin väitöskirjassani lapsuuden kokemusten vaikutusta vanhempana jaksamiseen ja toivoon. Yhtenä osa-alueena tutkin myös vanhemmuuden uupumusta, joka on tutkimusalana verrattain uusi.
Vanhemmuuden uupumuksessa toimivat samat mekanismit kuin työuupumuksessa. Vanhemmalle voi kehittyä uupumus, jos hänen resurssinsa ja riskitekijänsä ovat kroonisesti epätasapainossa. Arjessa voi tulla vaihe, jossa vanhemmuus alkaa tuntua pelkältä työltä. Iloisten tai merkityksellisten yhteisten hetkien kokeminen lapsen kanssa – vanhemmuuden ”palkka” – voi jäädä vähäiseksi, mikä voi olla merkki uupumuksesta. Suomalaiset ovat etulinjassa vanhemmuuden uupumuksessa: meillä on paljon uupuneita vanhempia, mutta myös ilmiön tutkimus on maailman kärkitasoa.
Erilaiset riskitekijät altistavat uupumukselle
Uupumuksen taustalla voi olla sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia syitä. Yksilötasolla riskiä lisäävät taipumus perfektionismiin ja suorittamiseen. Myös vanhemman oma tausta ja lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa. Mitä kehittyneempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä korkeampi riski etenkin äideillä on uupua vanhemmuudessa, mikäli tasa-arvo ei toteudu kodin seinien sisäpuolella.
Suomessa yksinäisyys on suuri kansanterveysongelma, joka näkyy myös vanhemmuuden uupumuksessa. Yhteisöllisyyden puute ja luonnollisten tukiverkostojen etäisyys lisäävät kuormitusta. Miten voisimme jakaa vanhemmuuden vastuuta omassa naapurustossamme ja yhteisössämme?
Nykyajan vanhemmuudessa myös logistiikka on suuri stressitekijä. Lapsia kuljetetaan harrastuksiin ja samalla hoidetaan monimutkaista arkea. Se uuvuttaa, vaikka täydellisyyden tavoittelu ei olisikaan päällimmäinen syy. Logistiikan hallinta on usein raskasta myös siksi, että sen keskellä ei jää tilaa palautumiselle eikä perheen yhteisille hetkille.
Erityisesti yksinhuoltajat ja erityislasten vanhemmat ovat riskiryhmässä. Moni erityislapsen vanhempi on todennut, ettei uuvu niinkään vanhemmuudesta vaan hoivavastuusta. Tässä kohtaa yhteiskunnan tarjoama tuki on ratkaisevaa.
Suojaavat tekijät tuovat tasapainoa
Isabel Roskamin ja Moïra Mikolajczakin kehittämä tasapainolauta on metaforinen malli, joka kuvaa vanhemmuuden uupumuksen syntymekanismia*. Malli perustuu tasapainoon vanhemmuuden vaatimusten eli riskitekijöiden ja käytettävissä olevien resurssien välillä. Kun vaatimukset ylittävät resurssit, vanhempi voi kokea uupumusta. Tasapainolaudan avulla havainnollistetaan, kuinka tärkeää on löytää tasapaino näiden tekijöiden välillä hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
* Tasapainolauta

Vaikka kaikkia kuormittavia tekijöitä ei voi poistaa, suojaavien tekijöiden lisääminen voi auttaa palauttamaan tasapainon. Vanhempien kannattaa pysähtyä miettimään, mitkä asiat arjessa kuormittavat ja mitkä suojaavat. Näitä voi kartoittaa yhdessä toisen ihmisen tai digitaalisten työkalujen, kuten Perhepirkon, avulla.
Varhaisella ennaltaehkäisyllä on suuri merkitys. Kun ollaan perustamassa perhettä, on hyvä jo ennalta pohtia arkea käytännössä ja hahmotella konkreettista työnjakoa sekä tunnekuorman yhdessä kantajia. Perhe-elämään voisi myös hyvin soveltaa työelämän muutosneuvotteluita. Jos arjessa tapahtuu liikahduksia johonkin suuntaan, olisi hyvä ottaa aikalisä ja keskustella muutosten vaikutuksesta perheeseen.
Myötätuntoinen suhtautuminen itseen antaa myös lapselle hyvää mallia. Itsemyötätuntoon liittyy rajojen vetäminen ja priorisointi. Myös ajan järjestäminen palautumiselle on tärkeää. Vanhempi on perheen moottori, jota pitää huoltaa säännöllisesti.
Vaikka vanhemmuuden uupumus voi tuntua raskaalta, ratkaisuja on olemassa. Keskittymällä siihen, mikä tuo iloa, sekä tunnistamalla ja jakamalla kuormitusta voi löytää tasapainon. Lopulta riittävän hyvä arki ja yksi vanhempana jaksamisen kulmakivistä syntyy juuri pienistä mutta merkityksellisistä asioista – lempeydestä, yhteydestä ja yhdessäolosta.
Blogin kirjoittaja on Saija Westerlund-Cook, väitöskirjatutkija Turun yliopistosta ja perhetyön asiantuntija Folkhälsanista.