Modernit, digitaaliset työkalut auttavat meitä lastensuojelun ammattilaisia oman työn kehittämisessä ja sujuvoittamisessa. Oma työarkeni sosiaaliohjaajana on Perhepirkon myötä muuttunut helpommaksi. Olen omakohtaisesti huomannut, miten Perhepirkko auttaa aktivoimaan omaa ajatteluani sekä syventämään keskusteluja lapsen tai nuoren kanssa.
Siirtyminen kynän ja paperin käyttämisestä näyttöpäätteelle on taannut myös sen, että tiedot säilyvät hyvässä järjestyksessä varmassa paikassa ja myös kollegoilla on pääsy tietoihin siltä osin, kuin se on asiakkaan tilanne huomioiden tarpeellista. Perhepirkko on hyvä ottaa käyttöön mahdollisimman pian uudessa työssä, jotta siitä muodostuu rutiini ja tallennettuihin tietoihin voi palata myöhemmin.
Suhdeverkostossa arvioidaan myös suhteen laatua
Tärkein havaintoni on, että Perhepirkko tarjoaa mahdollisuuden keskustella syvällisemmin.
Vetäessämme suhdeverkoston viivoja pääsemme keskustelemaan myös verkostojen laadusta eli onko kyseinen ihmissuhde asiakkaalle neutraali vai kuormittava.
Perhepirkossa on helppo saada joskus monimutkainenkin suhdeverkosto visuaalisesti selkeämmin esille. Jotkut laajan sosiaalisen piirin omaavat asiakkaat hyötyvät siitä, että ystäville ja perheelle tehdään erilliset suhdeverkostot.
Aikajana tuo joustavuutta merkintöihin
Digitaalisen aikajanatoiminnon käyttäminen tukee työtäni. Tapahtumien väleihin voi lisätä kommentteja tai tehdä muutoksia milloin tahansa. Asioita voi lisätä sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Asiakkaan kanssa saatamme ensin puhua jostakin ajankohtaisesta asiasta, minkä jälkeen puhe kääntyy johonkin vanhempaan tapahtumaan. Toiminto on teknisesti helppo, ja sinne on mahdollista lisätä paljon sisältöä.
Odotan, että pääsen kevään aikana käyttämään auttamiskarttaa asiakkaideni kanssa. Se on syväluotaava toiminto, joka vaatii ehkä useamman tapaamiskerran asiakkaan kanssa.
Perhepirkko-tutori auttaa ja innostaa
Toimin työyhteisössäni OmaHämeen lastensuojelussa Perhepirkko-tutorina opastaen ja perehdyttäen kollegoitani ohjelmiston käyttöön. Käyn juttelemassa uusille kollegoille ja tarkistamassa, tarvitsevatko he apua ohjelmiston käytössä. Paitsi teknistä opastamista, tutorin rooliini kuuluu innostaa ja motivoida käyttämään Perhepirkkoa. Haluan näyttää, kuinka ohjelmisto on aidosti tukenut minua työssäni.
Perhepirkon popup-kioskit ovat rentoja tapaamisia lastensuojelun ja Perhepirkon tiimin kesken. Niissä käydään läpi uusia toimintoja ja lastensuojelun ammattilaisten käyttökokemuksia. Pop-kioskilla olen yhdessä perheterapeutin kanssa kerrannut kollegoille, kuinka tietyt toiminnot tehdään. Samalla perehdytän uusille kollegoille Perhepirkon käyttöä alusta asti.
Systeemisyys on kokonaisvaltaista
Omalta osaltani koin Perhepirkon intuitiivisena ja helposti sisäistettävänä ohjelmistona. Harjoitteluun on kuitenkin hyvä varata aikaa, mikäli mahdollista. Lastensuojelun ammattilaisen omalla motivaatiolla on suuri merkitys siinä, missä määrin hän haluaa hyödyntää Perhepirkkoa. Myös asiakkaissa on eroja – kaikkien kanssa Perhepirkon käyttäminen ei ala yhtä luontevasti.
Viikkokokoustyökalu on käytössä systeemisissä viikkokokouksissa. Moni ajattelee, että systeemisyys tarkoittaa käytännön tasolla vain systeemisiä viikkokokouksia. Mutta se on paljon muutakin.
Milja Syväterä-Myllymaa
Blogin kirjoittaja sosiaaliohjaaja Milja Syväterä-Myllymaa työskentelee OmaHämeessä lastensuojelussa ja toimii työyhteisönsä Perhepirkko-tutorina.