Referenssit-1.jpg

PIRKKO® ja Perhepirkko käytössä jo ympäri Suomen

Neuvottelemme uusista asiakassopimuksista jatkuvasti, sillä iloksemme PIRKKO® ja Perhepirkko kiinnostavat.

”Arvostan sitä, että PIRKKO®-järjestelmään on rakennettu sisään parhaat psykiatriset hoitokäytännöt, yleisen toiminnanohjauksen lisäksi. Meidät vakuutti kokonaisuus, sillä samantyyppistä ratkaisua ei ollut tarjolla muualla.”

psykososiaalisten palvelujen ylilääkäri ja tulosaluejohtaja
Heli Peltola, PHHYKY

”PIRKKO®-järjestelmän avulla potilastyötä voi suunnata aktiivisen hoidon vaiheessa määrätietoisesti kohti tehokkaiksi osoitettuja, terapeuttisia menetelmiä ja niiden tiiviistä ja tavoitteellista käyttöä – sen sijaan, että vain vaihdetaan kuukausittaisia kuulumisia.”

ylilääkäri Jarkko Heino, Soite

”Meillä on ollut aiemmin noin 1600 asiakasta aikuispsykiatrialla, nyt asiakkaita on 970. Potilasmäärän lasku johtuu Soiten oman väen toiminnan muutoksesta ja PIRKKO®-järjestelmän antamasta tuesta. Nyt on helpompi seurata, mitä psykiatrian työntekijät oikeasti tekevät, miten tiiviisti he työskentelevät ja millaista hoidon laatu on eli toteutuuko se Käypä hoito -suositusten mukaisesti.”

osastonhoitaja Markus Heikell, Soite

”Teknisen Perhepirkko-järjestelmän keinoin voidaan pyrkiä osoittamaan systeemisen toimintamallin vaikuttavuus. Kyseessä onkin uutuusarvoltaan merkittävä ja valtakunnallisesti kiinnostava kehittämisprojekti.”

perheiden palvelujohtaja Elise Lepistö, JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Me luotamme arjessamme Integritasin ratkaisuihin

Yths-800x449.jpg
Soite-800x449.jpg

Satakunta-800x449.jpg
Paijat_Hame-800x449.jpg
Oma_Hame-800x449.jpg

Keski_Suomi-800x449.jpg
Etela_Pohjanmaa-800x449.jpg

Haluatko osaksi Integritas-perhettä?